Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka/yarn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka/yarn. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. lokakuuta 2010

Päin

Kun näin Vilman neulomat villahousut, totesin tarvitsevani samanlaiset itsekin. Yritys onkin ollut armoton, mutta muuten homma on sujunut täsmälleen siten kuin ko. viisussakin. Housuntekeleet ovat vilahtaneet jo kahteen otteeseen. Nyt tulee kolmas vilahdus, paluumatka takaisin lankakeräksi.


Yhtenä ongelmana on ollut tylsä, perusvihreä lanka (Wolle Rödelin sukkalanka). Tykkäänhän minä vihreästä kovastikin, mutta tämä sävy ei säväyttänyt ei sitten yhtään (emme perehdy tässä nyt siihen, miksi olen ostanut kyseistä lankaa). Tein housuja Knittyn ohjeella, jonka probleema oli se, että etu- ja takakappale olivat täsmälleen samanlaiset. Jouduin tekemään lyhennetyillä kerroksilla hyvintreenatuille pakaralihaksilleni tilaa. Sitten mallitilkuista ja laskemisista huolimatta jouduin toteamaan, että tilaahan on kerrassaan hulppeasti: housut olisivat jättäneet lantiolle sellaiset makkarat, että Michelin-ukko olisi joutunut kilometritehtaalle. Purin siis housuosan pois Taijan avustuksella ja päätin jatkaa lahkeista uudella silmukkamäärällä.

Sitten sain käsiini Korhonen - Östermanin Neulekirjan. Siellä oli villahousuohje, jossa oli otettu huomioon se, että ihmisellä todellakin on takamus. Lisäksi siinä kehotettiin neulomaan pökät pehmeästä langasta kutinavaaran vuoksi. Saman tien tuon luettuani tympeänvärinen lanka alkoi myös kutittaa, joten päädyin purkamaan surien hukkaanmennyttä työtä.

Villahousut menivät siis päin p...yllyä. Toki pöksyjen ollessa kyseessä näin kuuluu käydäkin, kirjaimellisesti ottaen, mutta nyt niin tapahtui myös kuvaannollisesti. Itsepäisenä ja turhamaisena ihmisenä, joka haluaa hippastella pakkasillakin lyhyessä hameessa, ostin huomattavasti paremman väristä ja toivottavasti kutiamatonta lankaa uutta yritystä varten.


Mutta lanka tulee langan luokse. Nordian tapaamisessa Pelagia toi minulle myöhästyneen synttärilahjan eli ilmiselvästi sukat.


Lahjaan kuului myös pupu, josta saan kuulemma tehdä mieleiseni korun itse.


Viikonloppu on muutenkin ollut rahanmenoa, sillä tuli tehtyä muitakin pikkuostoksia, mm. asunto. Siitä enemmän joskus myöhemmin.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Vehreyttä - Greenery

Kiitokset korukommenteista! On ilo saada kehuja, tietty. :)

Koruja on suunnitteilla (ei tekeillä, mutta hyvin suunniteltu jne.), neuleetkin etenevät. Siitä huolimatta tulee kuvapitoinen välipalapostaus, yksi pupukin on mukana. Kun asuimme Pirkanmaalla, tuli usein Helsingissä käydessä tutustuttua johonkin museoon tai muuhun nähtävyyteen. Nyt kun asumme täällä, eipä ole juuri missään tullut poikettua. Onneksi meillä kävi vieraita, ja innostuimme lähtemään porukalla Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Paikka oli tavattoman mielenkiintoinen, ja paljon kuvattavaa tuli vastaan. Eka kuva on otettu ulkona, muut kasvihuoneissa.

Earlier, when we lived near Tampere, we visited often Helsinki and almost every time went to a museo or some else sight. Now that we live here we don't visit anywhere. Fortunately, we had guests and we went together to the Kaisaniemi Botanic Garden. It was a very interesting place and there were a lot of photographing. The first picture is taken in the open air garden, others in the greenhouses.


















Käynnin seurauksena oli se, että innostuin kartuttamaan mehikasvikokoelmaani. Mistään laajasta harrastuksesta ei ole kyse, sillä entisessä kodissamme kasvit eivät oikein viihtyneet. Sen sijaan täällä uudessa kämpässä aloet ja anopinhammas rupesivat lykkäämään sivuversoja, joten jotain todennäköisesti menee oikein, ja uskaltauduin hankkimaan muutaman kasvin lisää. Tottahan toki neulojalla pitää olla lanka-agave.

After our visit I wanted some cacti and succulents for myself. Of course a knitter must have a thread-leaf agave.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kiertolaiset osa 2 - Vagabonds part 2

Interrail-raportti jatkuu. Wienistä siirryimme yöjunalla Venetsiaan (sivumennen sanottuna hotellissa on halvempaa majoittua kuin mitä yöjunan hytti maksaa, matkalippujen lisäksi siis). Olen käynyt siellä 10 vuotta sitten muutaman tunnin retkellä. Muistin, että kaupunki on täynnä turisteja ja että on kuuma, mutta sitä en muistanut, että jokaikisen pikkukanaalin yli menee raput. Erehdyimme nimittäin kulkemaan hotellille rautatieasemalta kävellen. Parin sentin matka kartalla tarkoitti miljoonaa porrasta ja mutkaa luonnossa matkalaukkua perässä hinaten.

Our interrail continues. From Vienna we travelled to Venice by night train (I have to say that a cabin in a night train could cost more than a night in a hotel). I visited Venice shortly 10 years ago. I remembered that the city was full of turists and it was hot but I forgot that there were steps at every little bridge - and there are bridges everywhere. We made a mistake and decided to walk from the railway station to out hotel. The distance was short in the map but in real life there were a million steps and curves - and we had to drag our suitcases.


Gondoliajelun jätimme väliin; sekin kun maksoi hotelliyön verran. Sen sijaan risteilimme vaporetolla eli vesibussilla pitkin Canal Grandea ilta-auringossa.

We skipped a tour in gondola but took a cruise in vaporetto or water bus via Canal Grande.


Bussipysäkki venetsialaiseen tapaan:

A bus stop à la Venice:


Jokaikisessä matkamuistopuodissa oli myynnissä (Kiinassa valmistettuja?) naamioita. Mutta yhdessä oli paikan päällä käsityönä tehtyjä, perinteisten mallien lisäksi myös muita hahmoja.

In every souvenir shop there were masks (made in China?). But there was one shop where there were handmade masks, both traditional and also other figures.


Venetsian jälkeen vuorossa oli mosaiikeistaan kuulu Ravenna. Kuvia saa isommaksi klikkaamalla.

From Venice we travelled to Ravenna which is famous of mosaics. Click to enlarge the pictures.



Eteläisin kohteemme oli Italian "kannassa" sijaitseva merenrantakaupunki Bari.

Our southest destination was Bari at the "heel" of Italy by sea.


Kävimme katedraalissa, jossa on pyhän Nikolaoksen reliikit. Hän on tärkeä pyhä sekä katolisille että ortodokseille, joten kryptassa, jossa pyhäinjäännökset olivat, oli myös ortodoksinen kappeli.

We went to the cathedral where there were the relics of Saint Nicholas. He is an important saint to both the Catholic and the Orthodox and there was also a little Orthodox chapel in the crypt.


Katedraalin seinästä katseli tällainen otus, mitä lajia hän edustaneekaan.

A funny animal in the wall of the cathedral but I can't tell what species it is.


Etelä-Italiassa kaktukset kasvoivat villinä.

In Southern Italy cacti grew wild.


Viimeisenä kohteena oli Rooma. Meiltä alkoi olla mehut lopussa tässä vaiheessa, koska olimme vaihtaneet paikkaa niin usein, mutta toisaalta koko ajan voimassa olevasta interrail-lipusta piti ottaa hyöty irti.

Our last place to stay was Rome. We were already quite tired because we had travelled a lot.



Santa Maria in Trastevere on lempikirkkoni Roomassa. Siellä - kuten monessa muussakin kirkossa - on kauniita mosaiikkeja. Kuten ehkä arvata saattaa, pidän mosaiikeista suunnattomasti.

Santa Maria in Trastevere is my favourite church in Rome. There were beautiful mosaics - like in many Roman churches. As you can guess I love mosaics.


Piazza Navonalla taitelija teki kuvia spraymaalien ja sabluunoiden avulla.

In Piazza Navona an artist made spray paintings.


Matkalla tuli yövyttyä monenmoisessa paikassa. Sen vain sanon, että jos joskus matkustatte Bariin, älkää vain eksykö B&B Bari Murat -nimiseen loukkoon. Paikka oli ylihintainen läävä. Kaikkialla oli nuhjuista, yhteinen kylpyhuonen oli antiikkinen eikä sitä ollut remontoitu varmaan kymmeniin vuosiin. Huoneiston keskellä oli tupakkahuone, josta kantautui hajua myös makuuhuoneisiin (tosi kiva hajuyliherkälle astmaatikolle). Ilmastoinnista piti maksaa erikseen ynnä muuta. Yövyimme matkamme aikana samalla rahalla siisteissä hotelleissakin.

Sen sijaan Roomasta voi suositella B&B Addormí -majoitusta. Oli helpotus päästä Barin murjun jälkeen siistiin ja laitettuun paikkaan, joka sijaitsi Vatikaanin takana metron lähellä.

We stayed in many different places. I must say that if you go to Bari, do not go to a hostel called B&B Bari Murat. it was an over-priced dump. The shared bathroom needen renovation badly. There was a smokin room in the middle of the apartment and the smoke came to the rooms (my asthma was really delighted at that). We had to pay extra of air conditioning, and so on. And as I said the place was expensive compared to the condition.

But I can recommend B&B Addormì in Rome. It was clean and beautiful there and it was also situated near a metro station.

Muitakin hyviä yöpymiskokemuksia oli. Venetsian hotellimme oli 1300-luvulla rakennetussa palatsissa.

We also had other good places to spend a night. Our hotel in Venice was in a palace built in the 14th century.


Huoneen ikkunoista avautui näkymä Canal Grandelle, ei yhtään huono juttu:

We could see Canal Grande from our, room, not bad at all:


Minä niin tykkäisin olla Italiassa ja oppia puhumaan kieltä paremmin. Mutta kun ihonväri kuuluu luokkaan kalkkilaivan kapteeni, hiki valuu ja naama punoittaa, tulee automaattisesti kohdelluksi turistina, jolle pakkopuhutaan englantia, tyrkytetään, kerjätään (totuuden nimessä kahdelta viimeiseltä ei välty Helsingissäkään, mutta Italiassa ollaan asteen verran aggressiivisempia). Lyhyellä reissulla ei ole toivoakaan sulautumisesta paikallisten joukkoon.

I'd love to spend time in Italy and learn to speak Italian better. When when you skin colour is pale, you sweat and your face is red you are treated as a turist to whom everyone speaks English or imposes something or begs. Well, one has to say that the last two are familiar to us in Helsinki, too, but in Italy they are a little bit more aggressive. During short trips it's impossible to blend among the locals.


Jotenkaan minulla ei enää ole pakonomaista tarvetta hamstrata lankaa. Ainoan lankatuliaisen ostin kotimatkalla Lundista, johon tutustuimme pikaisesti (vierailun arvoinen kaunis, vanha kaupunki sekin). Sen sijaan minulla on pakonomainen tarve hamstrata helmiä. Prahasta hankin edullisia siemenhelmiä. Italiasta löytyi erilaisia lasihelmiä, erityisesti Venetsiasta Muranon lasia (toivotaan ainakin, että se on paikallista tuotantoa). Näitä näemme jonain päivänä erilaisissa helmitöissä.

I brought home just one hank of yarn I bought in Lund, Sweden (a beautiful old town, worth of visiting). Instead I bought beads: seed beads in Prague and other beads in Italy, also in Venice some of Murano glass (at least I hope the beads were made there). We'll see these, hopefully, in my beadworks later.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Lempeät - Gentle

Tällä kertaa tutustumme eläimiin, jotka loikkivat ja joilla on pehmeä turkki, pystyt korvat, kauniit silmät... ja pitkä häntä. Ei siis pupuja tällä kertaa, mutta tuskin tarvitsee ihmetellä, miksi ihastuin täysillä kenguruihin.

This time we get to know animals which hop and which have soft fur, upright ears, beautiful eyes... and long tail. No bunnies this time but no wonder that I fell in love with kangaroos.

Kenguru10

Vahva häntä on tärkeä kenguruiden liikkumiselle ja tasapainolle. Sen avulla voi nousta seisomaan takajaloille.

A sturdy tail is needed for moving and balance. It's an extra foot while standing on hindlimbs.

Kenguru3

Hitaasti liikkuessaan kenguru käyttää kaikkia neljää jalkaansa - tai oikeastaan viittä, sillä häntä on olennainen osa liikettä. Mutta sitten kun päästään vauhtiin, painetaan menemään takajaloilla.

While moving slowly a kangaroo uses its all five limbs - including the tail - which is called pentapedal walk. But when the movement is swifter a kangaroo changes for bipedal hop.

Kenguru liikkuu1

kenguru liikkuu2

Kenguru liikkuu3

Kenguru liikkuu6

Kenguru liikkuu4

Clelandin luonnonpuisto on harvoja paikkoja, joissa kenguruita saa ruokkia. En taas ole varma, mitä mieltä pitäisi olla villieläinten kesyttämisestä ja totuttamisesta ihmiseen, mutta lukemani mukaan villitkään kengurut eivät pelkää ihmistä. Ja niiden ruokkiminen ja helliminen oli MAHTAVAA!

Cleland Wildlife Park is one of the few parks that encourages to feed kangaroos. I don't know what I should think about taming wild animals but I read that even wild kangaroos are not afraid of humans. And feeding and patting them was FANTASTIC!

Kenguru2

Kengurut käyttäytyivät tosi hyvin: ne eivät tapelleet ruuasta eivätkä yrittäneet raapia tai purra. Joillakin vallabeilla, jotka ovat varsinaisia kenguruita pienempiä eläimiä, oli tapana napata hellästi kiinni ruokkijan kädestä. Siis tämä oli ihan uskomatonta!

The kangaroos behaved very well. They didn't fight for food or try bite or scratch. Some little wallabies tended to hold the feeder's hand gently. Incredible!

Kenguru5

Valitettavasti emme nähneet yhtään emon pussissa majailevaa poikasta. Mutta katsokaa nyt tätä pikkuvallabia, mitkä silmäripset!

Unfortunately, we didn't see any joey in the pouch of the mother. But look at this wallaby joey, what eye lashes!

Kenguru6

Pienet vallabit olivat supersöpöjä, mutta eniten pidin kuitenkin isommista kenguruista, erityisesti jättipunakenguruista.

The small wallabies were ultra cute but I preferred bigger kangaroos, especially red kangaroos.

Kenguru8

Isot kengurut olivat tosi ilmeikkäitä. Jos joku on seurannut Disapproving Rabbits -sivustoa, voi todeta myös kenguruiden hallitsevan ylenkatseen salat. Tämäkin harmaakenguru (jos tunnistin lajin oikein) kehtaa näyttää kieltään!

The big kangaroos were very expressive. If you are familiar with the Disapproving Rabbits site you probably notice that also kangoroos know how to disapprove. This grey kangaroo (hope I identified it right) sticks out its tongue!

Kenguru11

Juu, mikäpä tässä on oleillessa. Päivä paistaa ja hölmöt ihmiset kantavat ruokaa kuonon eteen...

So isn't that something. The sun is shining and silly humans keep on bringing food...

Kenguru13

Kengurusälääkin tuli sitten ostettua, mm. muki, kirja, ja mieskin valitsi itselleen asianmukaisen solmion (en siis ollut ruokakuntamme ainut kengurufani). Tarkoitus ei ollut ostaa pehmokengurua, mutta lentokentältä sellainenkin loikkasi reppuun. Löytyi onneksi Australiassa tehty kenguru kiinalaisen tuotannon sijaan. Saanko esitellä, Caroline Kangaroo ja poikansa Carl.

Of course I had to by kangaroo things, a mug, a book and my husband choose an appropriate tie himself, too. So I wasn't the only one who loved these animals. We didn't intend to buy a toy kangaroo but at the airport I found one in my backpack. Fortunately, we find an Australian made one. May I introduce you Caroline the Kangaroo and her son Carl.



Jääkaappimagneetti kuvaa täydellisesti olotilaani, ja lisäksi siinä on suosikkini punakenguru. Alemman aboriginaalikengurun sain miehen kollegalta ja hänen vaimoltaan. Sekin on magneetti, mutta ajattelin muokata sen rintaneulaksi.

A fridge magnet tells exactly how I always feel. The lower kangaroo is aboriginal art and it was given to me by my husband's colleague and his wife. It's a magnet, too, but I thought I'll modify it as a brooch.


Kyllä lankaakin tuli ostettua. Australia tunnetaan villantuottajamaana, mutta eivätpä kauppojen hyllyt pullistelleetkaan paikallista lankaa. Kävin Adelaidessa kahdessa lankakaupassa, mutta niissä oli suppea valikoima, kalliit hinnat eikä mitään ohutta lankaa (paitsi Opalin sukkalankoja, jotka maksoivat melkein kolme kertaa enemmän kuin meillä), joten en ostanut niistä mitään. Mutta mies halusi retkelle saksalaisten perustamaan Hahndorfin kylään, ja siellä myytiin aitoa australialaista villaa, jota hankin myssytarpeet. Siellä oli myös käsinkehrättyjä lankoja, mutta minusta ne oli kerrattu aivan liian löysäksi (kannatti kuunnella retriitissä neulojien juttuja, niin että minulla on jotain käsitystä kehräyksen saloista). Amerikkalaiset lehdet olivat nekin paljon kalliimpia kuin Suomessa, mutta australialaisiakin neulelehtiä oli myös kaupan. Lammaskuva on otettu bussin ikkunasta tuolla Hahndorfin reissulla.

Yes, I bought a little yarn. Australia is famous of its wool production but surprisingly there wasn't a lot local yarn in the shops. I dropped in two yarn shops in Adelaide but bought nothing because I didn't find anything I liked and the yarns were quite expensive. But we made a trip to Hahndorf, a German village, and there was australian wool in a shop and bought two balls for a hat. I also brought home a couple of knitting magazines. The image of sheep was taken during the Hahndorf trip.


Adelaide10


Mutta palataan vielä noihin lempeisiin, ilmeikkäisiin loikkijaotuksiin. Kyllä olisi tehnyt mieli ottaa yksi kotiinviemisiksi! (Ensi kerralla en käytä enää niin paljon huutomerkkejä.)

I want to show a couple of more pictures of those gentle, expressive hoppers. If only it were possible to bring one of them home! (Next time less exclamation marks.)

Kenguru liikkuu5

Kenguru9

Saanko suudella kättänne, madame?

May I kiss your hand, ma'am?

Kenguru14

Kenguru4