Kietaistu

Garderobiini ei ole kuulunut kietaisutakkia. Nyt on sekin puute korjattu.

Soap Bubble Wrap

• Ohje: Interview Knit Spring 2009 (oli saatavilla netissä)
  
• Lanka: Cascade Yarns Cascade 220 (100 % villaa, 100 g = 200 m), väri 2403
• Koko: koon 42" silmukat
  
• Langankulutus: 490 g
  
• Puikot: 4 mm
  
• Aloitettu: 12.3.2009
• Valmistunut: 29.5.2009

Ohje oli esitelty kevään IK:ssa, mutta se piti ladata netistä. Enää se ei näytä olevan saatavilla, mutta IK:n sivuilla luvataan, että se tulee pian nettikauppaan.

Mallissa minua miellytti erikoisempi pitsikuvio ja sen epäsymmetrinen sijoittelu. Sen sijaan hihat oli tehty luomalla lisää silmukoita hihan aloituskohtaan ja siis neulomalla hihat vartalokappaleiden ohessa, mistä seurasi aamutakkimainen vaikutelma. Muutinkin siis ohjetta neulomalla hihat erikseen. Otin osviittaa hihojen muotoiluun samassa lehdessä olleesta Silk Cocoon Cardiganista ja tein hihansuihin pätkän saippuakuplakuviota. Vyön sijasta neuloin i-cordina sitomisnauhat.

Ohjeen langanmenekki on varmaankin laskettu Novitan kaavalla. Lankaa olisi pitänyt mennä noin kilo, ja vaikka käyttämäni lanka oli ohuempaa kuin ohjeen (100 g = 170 m), en olisi odottanut noin suurta heittoa. Tietenkin on mukavaa, kun lanka ei loppunut kesken. Langan väri on jännä. Sen sävy vaihtuu valaistuksesta riippuen. Joskus se näyttää hyvin tummalta ruskealta, joskus tummanviininpunaiselta. Lanka oli tosi mukavaa neuloa, eikä pinta nuhjaantunut, vaikka lanka onkin huopuvaa. Solmujakaan ei tullut vastaan, vaan lankaa oli jatkettu kiertämällä langanpäät yhteen. Ei ihme, että Cascade 220 on Ravelryssa suosituimpia lankoja.

En ole vielä varma, tykkäänkö kietsuista. Alempaa etukappaletta joutuu asettelemaan, jotta se ei jäisi roikkumaan rumasti. Takkia ei siis kietaista nopsasti päälle.

Tässä välissä kerronkin ihan asiaankuulumattoman jutun. Opin nimittäin kietaista-sanan toisen merkityksen vasta tutustuttuani mieheeni. Näin joskus Kietaise lonkero -mainoksia, joissa mustekala oli kietaissut lonkeronsa lonkkupullon ympärille, enkä tajunnut vitsiä. Vasta kun mies kerran valitti, että jokin ruoka on näköjään sitten kietaistu, lamppu syttyi.

Tässä on kuva takista ehtoopuoleltakin. Tuon sanan opin vasta eilen. Toiseen olkapäähän olisi pitänyt tulla taaksekin saippuaa, mutta jätin laiskuuttani sen pois.

Jalassa minulla on itseommellut caprit. Aloittelin ne syksyllä työväenopiston ompelukurssilla. Ennen Saksan reissua kaivoin keskeneräisen työn viimein esille. Minulla oli kauhuskenaario, että housuista on ompelematta vetoketju, vyötärökaitale ja muut hankalat osat, mutta eihän siitä onneksi puuttunut kuin lahkeiden käänteet. Ajattelin pujottaa lahkeisiin kiristysnauhat, mutta se on toistaiseksi tekemättä. Kangas on pellava-viskoosisekoitetta, todella miellyttävän tuntuista. Mutta ymmärrättehän nyt kaikki, että kyseessä on pellava, eikä suinkaan laiskuuteni silittämiseen.

Tunkua

Jos en aiemmin tiennyt, että maailmassa on paljon ihmisiä, nyt tiedän. Mies lähti työreissulle Bremeniin Saksan evankelisille kirkkopäiville ja otti minut mukaan. Päiville oli ilmoittautunut 100 000 osallistujaa koko ajaksi ja päälle tulivat päiväkävijät. Kaikkien noiden ahtautuminen keskustaan aiheutti aikamoisen tungoksen. Bremenin vanhakaupunki on Weser-joen ja vallihaudan ympäröimä, joten sillat olivat vielä lisäksi pullonkauloina. Mutta sinne joukkoon mahduin minäkin, vaikka pinnaa välillä kiristeli.

Kyseessä oli siis evankeliset kirkkopäivät, eivät luterilaiset. Minun on ortodoksina vaikea pysyä lukuisten protestanttisten suuntauksien perässä ja päätösjumalanpalveluksessa, joka oli ainoa tilaisuus, johon osallistuin, olin välillä ihmeissäni. Tilaisuudessa esitettiin popahtavaa gospelia, ihmiset taputtivat esitysten jälkeen ja jopa kesken saarnan, kun puhuja laukoi jonkin vitsin. Ehtoollinen jaettiin siten, että leipäkori ja viinimalja kiersivät kirkkokansan joukossa kädestä käteen. Minähän en ehtoolliseen osallistu oman kirkon ulkopuolella, mutta mieskin nikotteli, ettei luterilaisessa kirkossa voisi ehtoollista noin jakaa. Mutta eipä ole tullut oltua noin isossa jumalanpalveluksessa. Iso kenttä oli täppösen täynnä väkeä, josta kuvassa näkyy ehkä viidesosa.


Grimmin satu Bremenin soittoniekoista on tuotteistettu kaupungissa hyvin. Soittoniekkojen patsas koristaa toria, ja siitä oli liikkeellä eri versioita aina pehmoleluista modernin taiteen museon luurankoviritykseen. Kirkkopäivien kunniaksi tehdyssä veistoksessa aasi lukee Raamattua. Tässä voisi nähdä jotain syvällisempääkin merkitystä. ;)


Emme saaneet Bremenistä hotellihuonetta, kun sattumoisin kaikki oli buukattu täyteen. Yövyimmekin naapurikaupungissa Achimissa. Sinne pääsi näppärästi junalla, mutta hotellista oli asemalle 3 km. Bussi kulki noin viisi kertaa päivässä - normaaleina päivinä. Helatorstai ja sitä seurannut perjantai olivat koulujen vapaapäiviä, jolloin bussi kulki kahdesti päivässä. Tulipa siis harrastettua kävelyä oikein tosissaan. Hotelli oli Weserin varrella, joten sen puoleen sijainnissa ei ollut valitettavaa. Huoneemme vain sattui olemaan pihan puolella.


Jos Bremeniin matkustaa, niin suosittelen Café Kniggeä vanhassakaupungissa lähellä tuomiokirkon aukiota. Kakut olivat herkullisia ja edullisia, ja valikoimasta riitti maisteltavaa joka päivälle. Kahvi ja tee olivat itse asissa kakkuja kalliimpia, mutta niitä saikin sitten pienen kannullisen. Toinen viehättävä paikka oli Schnoorin kortteli, Bremenin vanhin kaupunginosa, jossa oli kapeita kujia ja pieniä kauppoja.


Olin lukioaikaan kova Scorpions-fani. Bändi oli jo ohittanut suurimman suosionsa ajan, mutta minähän en tällaisista pikkuseikoista ole koskaan välittänyt. Tuolloin haaveitani oli päästä käymään Scorpionsin kotikaupungissa Hannoverissa. Nyt huomasin ollessamme jo matkalla, että Hannover sijaitsee reilun tunnin junamatkan päässä Bremenistä, joten lähdin käväisemään siellä. Oli myös helpotus päästä pois kirkkopäivätungoksesta. Paljon en ehtinyt nähdä, joten ehkäpä joskus täytyy järjestää uusi visiitti. Kaupungin rautatieasema on valittu yhdeksi Saksan kauneimmista. Keskiaikaisen Markt-Kirchen päädyssä taas kuolema muistuttelee olemassaolostaan taputtamalla olkapäätä.


Nyt päästään viimein asiaan. Olin googlettanut Bremenin lankakauppojen osoitteita pitkän listan. Niistä harva kuitenkin sijaitsi keskustassa, ja pari osoitetta oli ilmeisesti tukkuja tai nettikauppoja, koska niissä ei ollut myymälää. Schnoorissa oli Schnoor-kadulla (sekä kadulla että korttelilla on sama nimi) kaksi kauppaa, joissa oli muun tavaran ohella lankaa, mutta hinnat olivat kalliihkot. Karlstadt- ja Galeria Kaufhof -tavarataloissa on kohtalaiset lankaosastot. Hannoverista löysin kaksi lankakauppaa, mutta koska oli lauantai, ne olivat menneet jo kiinni. Paluumatkalla rautatieasemalle bongasin Wolle Rödelin myymälän aseman vieressä olevassa kauppakäytävässä, mutta kun junan lähtöön oli vain 10 minuuttia, niin saatoin vain pyörähtää sisällä. Tämänköhän takia haluan niin kovasti uudelleen Hannoveriin?

Joka tapauksessa tein ostoksia Galeria Kaufhofissa sekä Achimissa silmään sattuneesta kangas- ja lankakaupasta. Korut maksoivat euron kappale, ja osan ostin ihan vain helmimateriaaliksi. Ylimmässä kuvassa olevan korun otin malliksi. Vähän kyllä hävetti ostaa tuollainen työ eurolla. Sen pujottelemiseen menee varmaan parisen tuntia. Ei ole jonkun kiinalaisen työllä paljon arvoa.


Olen ylpeä itsestäni, kun pärjäsin koko ajan saksan kielellä. Tosin tuntui, että ymmärrän vain 10 % ihmisten puheesta, paikallinen murrekin oli vähän vaikeaselkoista, mutta lopun yleensä saattoi arvata. Sen sijaan em. saarnassa lauotut vitsit mies joutui selittämään minulle jälkikäteen. Puheeni oli puolestaan kamalaa tankerosaksaa. Jos saisin kirjoittaa vuorosanani ylös, selviäisin paremmin - olen kielellä kuin kielellä parempi kirjoittaja kuin puhuja - mutta puhuessa unohtuvat iloisesti sanojen suvut, sijamuodot ja verbien paikat, ja muutenkin suusta tulee ulos ihmeellistä tavaraa. Minua kuitenkin ymmärrettiin kärsivällisesti.

Lopuksi vielä Schnoorista pongattu übersuloinen pupunen. Olisi se ollut kiva saada omaan olkkariin, mutta täytyi ajatella budjettia.

Runsaus

Kevät on ihanaa aikaa - välillä. Siitepölyallergia ei kuulu vuodenajan mukavuuksiin. Kunpa nenä edes vuotaisi, mutta ei, klyyvari on tukossa kuin vain olla voi. Ja siitä seuraa armoton väsymys. Ja bloggaustauko. Onneksi sain kimmokkeen tehdä helmitöitä, niin on jotain näytettävääkin valituksen kylkiäisenä.

Tein marraskuussa Runsaudensarveksi ristimäni rannekorun ja sille piti saada kaulalle kaveri. Pujottelin siis koruvaijeriin erilaisia punaisia helmiä, sekaan vähän violettia ja oranssia. Koru pääsi jo eilen käymään oopperassa (Nainen vailla varjoa, 4 h 30 min), joten sen sivistäminen on aloitettu komeasti.

Tein samoin marraskuun puolella pitkän kaulakorun, jonka uhkasin purkaa. Onneksi en tehnyt niin, sillä rupesin tykkäämään korusta kovasti, ja piti saada toinen samanlainen, tällä kertaa vihreän sävyissä. Sekä tässä että Runsaudensarvessa käytin lasihelmien joukossa akryylihelmiä, jotta korusta tulisi edes hiukan keveämpi. Mihinkähän tuo avain voisi sopia? Onkohan se jostain vedettävästä lelusta? Onpahan ainakin tallessa, jos sitä joskus kaivataan.

Kolmannen koruilun ohje oli Helmitöiden vuosi -kirjassa. Neljä ketjua, joihin oli pujoteltu siemenhelmiä ja lehtiä, palmikoitiin lopuksi yhteen. Työ ei ollut hankala, mutta aikaa meni yllättävän paljon, koska solmusuojiin kiinnitettäviä ketjunpäitä oli kaikkiaan kahdeksan, ja joku jätti liian lyhyet langanpäät. Lopputulos on kyllä kovasti mieluinen, ja samalla tekniikalla aion tehdä jonkin toisenlaisenkin korun.

Muutaman silmukkamerkinkin taivuttelin. En olekaan itselleni tekemällä tehnyt merkkejä, vaan olen laittanut omaan pussukkaan merkit, joissa on ollut viallisia helmiä tai muuten jotain itsekritiikkiä aiheuttavaa. Nyt kerrankin tein merkit ihan varta vasten omaan käyttöön. Lenkit ovat ultralyhyet, jotta merkkejä olisi mukava käyttää 3 mm:n ja pienempien puikkojen kanssa.

Taas olin ehtinyt unohtaa, miten hauskaa helmeily on! Täytyy kaivaa jälleen pian välineet esille. Saa jotain blogattavaakin.

Kesken

Kansainvälisen työnpäivän kunniaksi esittelen keskeneräisiä töitäni. Fufoilukin alkaa juuri sopivasti ja kestää aiempaa tuplasti enemmän, joten jospa sen kunniaksi osa neuleista valmistuisi. Pitkin talvea olenkin aina työn tökkiessä ajatellut, että sitten fufokuun aikana teen sen valmiiksi.

1. Syysaamu-huivi, aloitettu vuosi sitten. Olen aiemmin tullut hyvin juttuun vironvillan kanssa, mutta tämä vyyhti osoittautui hyvin pöliseväksi. Avaavalle astmalääkkeelle oli aina käyttöä neulomissession jälkeen. Tarkoitukseni oli neuloa sitä kesällä pihalla, niin pölyt eivät jäisi sisälle, mutta eihän viime kesänä mitään ulkona istuttu. Nyt sää näyttää lupaavalta, mutta uusi lankakerä on hukassa, joten huivin valmistuminen on epävarmaa.

2. Hyrna Herborgar -huivi. Olen Hyrna-buumista pahasti myöhässä, ja työ on ollut muutenkin tuskaisaa. Ohje on sekava ja saman kerroksen merkitseminen kahteen kertaan neulojan "avuksi" on saanut minut hermoromahduksen partaalle. Talvi ja musta lanka ei myöskään ollut otollinen yhdistelmä. Lupaan selostaa juurta jaksain kaikki vastukset, kunhan Hyrna valmistuu.

3. Soap Bubble Wrap. Ei ole ollut missään vaiheessa ongelmatapaus ja valmistuu aikanaan hitaasti kiiruhtaen. Tein muutoksia ohjeeseen, mm. istutetut hihat lepakkohihojen tilalle, joten vähän jännittää, mitä on tulossa.

4. Polvisukat. Sukathan ovat mukava, kiva, helppo ja nopea välityö. Just joo. Kyllä ne vaativat rutosti työtä nekin.

Yo-lakki. Valmis ja ansaittu jo 16 vuotta sitten. Olinkin silloin hiukan tuotteliaampi. Tein mm. isohkon kanavatyön kirjoitusten aikaan, kun en jaksanut enää päntätä.

Ja onhan minulla vielä yksi murheenkryyni: Hypotenuse-hame. Matematiikan ystävänä minua kiehtoi sekä vaatteen nimi että muotoilu: neljästä kolmiosta spiraalimaisesti koottava hame. Ohjetta ei kuitenkaan ole ajateltu loppuun asti. Reunakuvio (työssäni viininpunainen) menee neljän kerroksen jaksoissa, sileän osan kavennukset taas yhdeksän kerroksen. Sen vuoksi ohje on kirjoitettu auki kerros kerrokselta ja on työläs seurattava, vaikka mallineuleet ovatkin yksinkertaisia. Suunnittelija mainitseekin, ettei ohje ole kelvannut Knittyyn tai muihin nettilehtiin, ehkäpä juuri siksi, että yksinkertainen ohje on tehty turhan monimutkaiseksi. Hamonen olisi kyllä kiva saada kesäksi päälle.

Kun nyt ensimmäistä kertaa vietin vappua Helsingissä, teimme miehen kanssa pakollisen Hakaniemi-Esplanadi-Tähtitorninmäki-Kaivopuisto-kierroksen. Presidentti Halonenkin käveli vastaan puolisoineen lehmäilmapallon kanssa (emme pysähtyneet juttusille). Totesimme, että meidän molempien yo-lakit ovat kutistuneet. Mies on joutunut pesemään oman lakkinsa, mutta minä olen viettänyt kirjaimellisesti siistimpiä vappuja, eikä putsaukselle ole ollut tarvetta, joten nähtävästi aivoni ovat vuosien varrella kasvaneet. Sitä se innokas neulominen teettää.