Tunkua

Jos en aiemmin tiennyt, että maailmassa on paljon ihmisiä, nyt tiedän. Mies lähti työreissulle Bremeniin Saksan evankelisille kirkkopäiville ja otti minut mukaan. Päiville oli ilmoittautunut 100 000 osallistujaa koko ajaksi ja päälle tulivat päiväkävijät. Kaikkien noiden ahtautuminen keskustaan aiheutti aikamoisen tungoksen. Bremenin vanhakaupunki on Weser-joen ja vallihaudan ympäröimä, joten sillat olivat vielä lisäksi pullonkauloina. Mutta sinne joukkoon mahduin minäkin, vaikka pinnaa välillä kiristeli.

Kyseessä oli siis evankeliset kirkkopäivät, eivät luterilaiset. Minun on ortodoksina vaikea pysyä lukuisten protestanttisten suuntauksien perässä ja päätösjumalanpalveluksessa, joka oli ainoa tilaisuus, johon osallistuin, olin välillä ihmeissäni. Tilaisuudessa esitettiin popahtavaa gospelia, ihmiset taputtivat esitysten jälkeen ja jopa kesken saarnan, kun puhuja laukoi jonkin vitsin. Ehtoollinen jaettiin siten, että leipäkori ja viinimalja kiersivät kirkkokansan joukossa kädestä käteen. Minähän en ehtoolliseen osallistu oman kirkon ulkopuolella, mutta mieskin nikotteli, ettei luterilaisessa kirkossa voisi ehtoollista noin jakaa. Mutta eipä ole tullut oltua noin isossa jumalanpalveluksessa. Iso kenttä oli täppösen täynnä väkeä, josta kuvassa näkyy ehkä viidesosa.


Grimmin satu Bremenin soittoniekoista on tuotteistettu kaupungissa hyvin. Soittoniekkojen patsas koristaa toria, ja siitä oli liikkeellä eri versioita aina pehmoleluista modernin taiteen museon luurankoviritykseen. Kirkkopäivien kunniaksi tehdyssä veistoksessa aasi lukee Raamattua. Tässä voisi nähdä jotain syvällisempääkin merkitystä. ;)


Emme saaneet Bremenistä hotellihuonetta, kun sattumoisin kaikki oli buukattu täyteen. Yövyimmekin naapurikaupungissa Achimissa. Sinne pääsi näppärästi junalla, mutta hotellista oli asemalle 3 km. Bussi kulki noin viisi kertaa päivässä - normaaleina päivinä. Helatorstai ja sitä seurannut perjantai olivat koulujen vapaapäiviä, jolloin bussi kulki kahdesti päivässä. Tulipa siis harrastettua kävelyä oikein tosissaan. Hotelli oli Weserin varrella, joten sen puoleen sijainnissa ei ollut valitettavaa. Huoneemme vain sattui olemaan pihan puolella.


Jos Bremeniin matkustaa, niin suosittelen Café Kniggeä vanhassakaupungissa lähellä tuomiokirkon aukiota. Kakut olivat herkullisia ja edullisia, ja valikoimasta riitti maisteltavaa joka päivälle. Kahvi ja tee olivat itse asissa kakkuja kalliimpia, mutta niitä saikin sitten pienen kannullisen. Toinen viehättävä paikka oli Schnoorin kortteli, Bremenin vanhin kaupunginosa, jossa oli kapeita kujia ja pieniä kauppoja.


Olin lukioaikaan kova Scorpions-fani. Bändi oli jo ohittanut suurimman suosionsa ajan, mutta minähän en tällaisista pikkuseikoista ole koskaan välittänyt. Tuolloin haaveitani oli päästä käymään Scorpionsin kotikaupungissa Hannoverissa. Nyt huomasin ollessamme jo matkalla, että Hannover sijaitsee reilun tunnin junamatkan päässä Bremenistä, joten lähdin käväisemään siellä. Oli myös helpotus päästä pois kirkkopäivätungoksesta. Paljon en ehtinyt nähdä, joten ehkäpä joskus täytyy järjestää uusi visiitti. Kaupungin rautatieasema on valittu yhdeksi Saksan kauneimmista. Keskiaikaisen Markt-Kirchen päädyssä taas kuolema muistuttelee olemassaolostaan taputtamalla olkapäätä.


Nyt päästään viimein asiaan. Olin googlettanut Bremenin lankakauppojen osoitteita pitkän listan. Niistä harva kuitenkin sijaitsi keskustassa, ja pari osoitetta oli ilmeisesti tukkuja tai nettikauppoja, koska niissä ei ollut myymälää. Schnoorissa oli Schnoor-kadulla (sekä kadulla että korttelilla on sama nimi) kaksi kauppaa, joissa oli muun tavaran ohella lankaa, mutta hinnat olivat kalliihkot. Karlstadt- ja Galeria Kaufhof -tavarataloissa on kohtalaiset lankaosastot. Hannoverista löysin kaksi lankakauppaa, mutta koska oli lauantai, ne olivat menneet jo kiinni. Paluumatkalla rautatieasemalle bongasin Wolle Rödelin myymälän aseman vieressä olevassa kauppakäytävässä, mutta kun junan lähtöön oli vain 10 minuuttia, niin saatoin vain pyörähtää sisällä. Tämänköhän takia haluan niin kovasti uudelleen Hannoveriin?

Joka tapauksessa tein ostoksia Galeria Kaufhofissa sekä Achimissa silmään sattuneesta kangas- ja lankakaupasta. Korut maksoivat euron kappale, ja osan ostin ihan vain helmimateriaaliksi. Ylimmässä kuvassa olevan korun otin malliksi. Vähän kyllä hävetti ostaa tuollainen työ eurolla. Sen pujottelemiseen menee varmaan parisen tuntia. Ei ole jonkun kiinalaisen työllä paljon arvoa.


Olen ylpeä itsestäni, kun pärjäsin koko ajan saksan kielellä. Tosin tuntui, että ymmärrän vain 10 % ihmisten puheesta, paikallinen murrekin oli vähän vaikeaselkoista, mutta lopun yleensä saattoi arvata. Sen sijaan em. saarnassa lauotut vitsit mies joutui selittämään minulle jälkikäteen. Puheeni oli puolestaan kamalaa tankerosaksaa. Jos saisin kirjoittaa vuorosanani ylös, selviäisin paremmin - olen kielellä kuin kielellä parempi kirjoittaja kuin puhuja - mutta puhuessa unohtuvat iloisesti sanojen suvut, sijamuodot ja verbien paikat, ja muutenkin suusta tulee ulos ihmeellistä tavaraa. Minua kuitenkin ymmärrettiin kärsivällisesti.

Lopuksi vielä Schnoorista pongattu übersuloinen pupunen. Olisi se ollut kiva saada omaan olkkariin, mutta täytyi ajatella budjettia.