torstai 30. lokakuuta 2008

Sato

Sukkasato jatkuu vielä huomiseen, mutta minun osuuteni on korjattu. Tein kaikkiaan 15 paria töppösiä, joista 10 oli vauvansukkia, kaksi paria 1-vuotiaiden kokoa, yhdet virkatut tossut, yhdet polvisukat ja yhdet miehen sukat. Pikkusukista suurin osa menee Vaa'an paikalliseen projektiin.

Sukkasato 2008

Vihdoinkin jaksoin selvittää, miten näitä kollaaseja tehdään.

Rasavillirusakko muisti minua palkinnolla. Kiitos!

tiistai 28. lokakuuta 2008

Mario

Olen tykännyt kovasti keväällä tekemästäni Mario-myssystä. Perjantaina sitten hukkasin sen. Olin 99,9 % varma siitä, että hattu oli päässäni bussiin noustessa, mutta poistuessani se ei enää ollut mukana, joten toiveita löytymiselle oli. Ero teki kuitenkin kipeää ja palelsi korvia, varsinkin kotimatkalla, joten aloitin samana iltana uuden Marion.

Mario1

Mario-myssy
Ohje: Jatta
Lanka: Schachenmayr Nomotta Chamonix (80 % villaa, 20 % polyakryylia, 50 g = 60 m), väri 80
Langankulutus: 100 g
Puikot: 4 mm ja 4,5 mm
Aloitettu: 24.10.2008
Valmistunut: 26.10.2008

Lanka oli pettymys. Se näytti kerällä pehmoiselta, mutta oli neuloessa tosi tikkuista. Piti ihan pariin otteeseen tarkistaa vyötteestä, onko kuitusuhde todellakin villan hyväksi 80-20. Tosin langan suosituspuikkokoko on 7-8, joten ehkä tuli liioiteltua - siis vähäteltyä - puikkojen valinnassa. Vaihdoin isompiin alun jälkeen, mikä helpotti vähän. Aika harvaa olisi kyllä seiskoilla tullut; käy tuuli läpi pääni etelästä pohjoiseen Juicen mukaan, eikä sellainen myssylle tietenkään sovi. Siltikin kyllä sanoisin langan olevan karheaa. Jaoin samaa lankaa Bruno Pörrösen nimeämiskisassa pärjänneille. Voi voittajia.

Mario2

Myssy on neulottu ohjeen mukaan, mutta jätin korkeudesta sentin pari pois sekä kavensin lopussa ilman välikerroksia, jotta lanka riittäisi. Noin 30 cm jäi tähteeksi, joten kerrankin arvio osui kohdalleen. Koristekukkanen on huovutettua pellavaa, Tallinnan reissun hankintoja.

Vanhempi Mario oli löytynyt bussista ja on jo päässyt turvallisesti kotiin.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Pupustelua

En ole pitkään aikaan askarrellut. Askartelunurkkaukseni vallinnut entropia (sekasotku siis, jos fysiikan termistö ei ole tuttu) saattaa vaikuttaa asiaan. Nyt kuitenkin pupututti ja askarrutti yhtäaikaa, joten sain tehdyksi kortin Jehkottaren viikkohaasteen innoittamana.


Kiepautin luonnosta 90 astetta myötäpäivään ja tulin järjestäneeksi itselleni lisähaastetta rupeamalla kikkailemaan vastavärien kanssa. Tekstiä korttini ei olisi kaivannut, mutta koska se oli luonnoksessa mukana, niin jotain oli keksittävä. Samalla tuli testattua kesällä Tukholmasta ostamaani embossauskynää: pätevä kapistus. Siinä on tavallisen terän lisäksi tasaterä, joten kalligrafiakin sillä onnistuu. Kynästä siis tulee leimausmustetta, jonka päälle sulatetaan kohojauhetta.

torstai 23. lokakuuta 2008

Kullalle

Nyt kun olen jo melkein vuoden neulonut sukkia (joo joo, lopetan tämän typerän hehkutuksen viimeistään silloin, kun vuosi tulee täyteen), tuli halu tehdä töpöttimet miehellekin. Langan värin hän valitsi itse, kun olimme keväällä Kölnissä.

Sukat3


Miehen sukat
Ohje: kärjestä aloitettu 68 s, ranskalainen kantapää
Koko: 42
Lanka: Zitron Trekking XXL (75 % villaa, 25 % polyamidia, 100 g = 420 m), väri 327
Langankulutus: 80 g
Puikot: 2 mm
Aloitettu: pari viikkoa sitten
Valmistunut: 22.10.2008

Ajattelin työtä aloittaessa näppärästi jakaa kerän kahtia, ettei tarvitsisi ruveta kerimään. Siinä sitten menikin muutama tovi, kun selvittelin 400 m lankaa. Lanka on raidoitetun ja pätkävärjätyn välimuoto. En jaksanut kohdistaa aloituskohtaa. Kysyin mieheltä, haittaako se, mutta hänen mielestään eroa ei huomannut. (Kannattaa kysyä tällaiset asiat pimeänä syysiltana kymmenen aikaan, niin saa mieleisen vastauksen.)

Edellisten aikuisten sukkien kohdalla kyselin, voiko ranskalaisen kantapään tehdä alhaalta ylös. Voihan sen, ja otinkin siihen mallia Hepsin Vihtoreista, koska silmukkamäärä melkein täsmäsi. Saksalainen kantapää ja tiimalasi neulotaan samaan tapaan sukan aloitussuunnasta riippumatta, mutta ranskalainen onkin luonteeltaan ihan erilainen neulesuunnasta riippuen. Tykkäsin neuloa ranskiksen alhaalta ylös, ja miehen jämäkälle jalalle se olikin hyvä ratkaisu.

Sukat1

Kuvat ovat sitä mitä ovat, sillä kaikkea ei kannata tehdä pimeänä syysiltama kymmenen aikaan. Alla näette sukkien omistajan lempipaikallaan lempipuuhassaan.

Sukat2

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kotoista

Petra totesi, että velouria saavat käyttää aikuisetkin. Siitä innostuneena hankin kotihousujeni materiaaliksi plyysiä (onhan se sama asia kuin velour, etten nyt vain nolaa itseäni!). Se ei ollut edes kovin kallista, sillä yksivärinen college oli jopa tyyriimpää. Sen sijaan astmaatikolle sopivaa kangas ei ollut. Voi tavaton sitä pölyn määrää! Onneksi sain housut tehtyä ompelukurssilla, niin ei tarvinnut pölistellä kotona. Saumurilla oli mukavaa ja nopeaa suristella, paitsi silloin, kun töpeksi ja leikkuri oli ehtinyt nirhaista liikaa pois. Vyötärön kanssa oli ko. ongelmia, mutta ne onneksi jäävät paidanhelman alle.

Kaava on Suuresta käsityölehdestä 4/2006. Lahkeet ovat vähän turhan leveät. Voin kuvitella, millaista on ollut ennen vanhaan ratsastaa viitta hulmuten, kun minulla on pikkuviitat nilkoissani.

En ole oikeasti noin laiha.

Monilla bloggaajilla on mukava tapa vastata jokaiseen saamaansa kommenttiin. Yritän itse samaa systeemiä, mutta ei pidä loukkaantua, jos en ihan jokaiselle saa vastattua. Kommentit ovat joka tapauksessa erittäin tervetulleita.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Muutos

Vaihdoin virtuaalimajaa. Olen jo pitkään harkinnut blogipalvelun vaihtoa, mutta olen halunnut suosia kotimaista vapaaehtoistyötä. Kun Vuodatus siirtyi markkinavoimien omistukseen, katsoin, että minäkin voin pelata samoilla säännöillä, ja sanoutua irti palvelusta, johon en ole tyytyväinen. Toki vanha blogini jää edelleen Vuodatukseen. Kuulin huhun, että päivittämättömät blogit saatetaan jossain vaiheessa poistaa. Mahtaako pitää paikkansa?

Joillekin tuntuu olevan kova paikka, kun suosikkiblogi siirtyy Vuodatuksesta Bloggeriin. Jotkut ovat saaneet hyvinkin kärkkäitä kommentteja vaihdon johdosta. Enpä ole kuullut vastaavaa elämöintiä, jos joku vaihtaa pankkia tai vakuutusyhtiötä...

Blogger on tuttu yhteisblogeista, kuten Sukkasadosta. Tosin eniten minua mietitytti juuri se, että Blogger on niin monessa mukana, Googlessa ja muussa. Käteväähän se on, mutta silti olen vastahankainen. Kokeilin blogin perustamista Ajatukseni.net-palveluun, mutta se vaikutti kovin monimutkaiselta, enkä esim. saanut selvitettyä, miten fonttia saa vaihdettua, blogipohjaa muokattua, ja taisi jopa linkin luominen jäädä hämäräksi. Tietotekniikka on minulle vain renki, enkä jää roikkumaan palveluun, jossa perusasioidenkin tekeminen on vaikeaa.

Bloggerissa on hyvät puolensa Vuodatukseen nähden. Ohjelma muistaa, mitä väriä tai fonttia kirjoittaja käyttää, kun taas Vuodatuksessa fontti, koko, väri ja selvyyden vuoksi käyttämäni lihavointi oli valittava jokaikinen kerta erikseen. Vuodatus myös välillä vaihtoi fonttia omin päin kesken kaiken. Bloggerissa laatikoiden paikanvaihto sujuu näppärästi hiirellä vetämällä, eikä tarvitse mennä ronkkimaan koodia, mihin ainakin minulla on iso kynnys. Sen sijaan Bloggerin yhteistyöstä Picasan kanssa en ole vakuuttunut. Kun Ravelrya varten kuvat pitää olla Flickrissä, niin en ymmärrä, miksi tallentaisin ne vielä toiselle kuvapalvelimelle.

Bloggerin hyviä puolia on myös se, että otsikkopalkkiin sai oman kuvan. Olen muuten aikas ylpeä itsestäni, kun sain tehtyä Gimpillä tuon kuvakoosteen! Tosin en ole siihen täysin tyytyväinen, mutta ainakin nyt saa helposti uuden tilalle. Sen sijaan en tykkää taustassa alimmaisena olevasta 70-luvun kukkatapetista. Saisikohan sen jotenkin vaihdettua vaikka yksiväriseksi tummanruskeaksi?

Mutta näillä eväillä jatketaan. Tervetuloa jatkamaan tarinoideni seuraamista!