tiistai 9. joulukuuta 2008

Lahjontaa

Neuleporukkamme vietti eilen pikkujoulut, jotka olivat - kuten usein käy - hyvin hauskat. Söimme fetapiirakkaa ja valkosuklaa-mustaherukkamoussekakkua. Ohjelmaan kuului tietysti lahjontaa. Minulle lahjan antoi Carita, ja se sisälsi juuri minun ruskeaa Silkegarnia, suklaata, teepallon ja suloisen päkänapin kauniisti koristellussa pussissa.

Minä taas lahjoin Päivin bambuisella sukkalangalla, silmukkamerkeillä ja makeaakin mahtui mukaan. Naamioin systeemin hillopurkiksi. Juuri ennen lahjojen jakoa Päivi kertoi, ettei hän ole oppinut käyttämään silmukkamerkkejä, ja minä jo henkisesti taoin päätäni pöytään, mutta nyt Päivi lupasi opetella. :)

Meille tuli tänään aivan uudenlainen Aamulehti. Lehti oli kauttaaltaan väritetty onnistuneella yhdistelmällä murrettua punaista ja vihreää., juuri minun väreilläni. Uudessa ulkonäössä oli tosin sellainen pikku ongelma, että lehden lukeminen oli hyvin hankalaa, paikoin mahdotonta. Pakko oli laittaa negatiivista palautetta.



4 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

No hyvä jos jo laitoit palautetta! Saitko uuden lehden?

Toi johtuu siitä, että painon alkupäässä veden määrä suhteessa painoväreihin joudutaan hakemaan aina joka yö erikseen. Lehtiä aletaan lähettää maailmalle vasta ku ne saadaan kohdalleen. Painossa on töissä kaks setää, joiden tehtävä on laadunvalvonta ja jotka poimii satunnaisesti lehtiä tarkasteltavakseen, mutta ilmeisesti sitte kuitenki oli maanantaikappale päässy läpi.

Oli vaan pakko selittää, ku se on niin sikahieno systeemi se koko paino :). Vaikkei töissä just ookaan, saa nähdä millon mahatauti sallii sen riemun...

Kaisa kirjoitti...

Meilläkin olisi neulojien pikkujoulu huomenna, muttei taida voimat riittää Seinäjoelle ajamiseen... Paras vielä yrittää toipua tästä syksystä. :)

Maartsi kirjoitti...

Lotta: Juu, sinähän olet tosiaan lehdessä töissä! Valitin vasta iltapäivällä, joten uutta lehteä ei ehtinyt tulla.

Kaisa: Sinulla onkin ollut paljon ohjelmaa! Minulle nuo neulojien pirskeet olivat ainoat pikkujoulut tänä vuonna, joten otin ilon irti.

Lankastia kirjoitti...

Silloin kun vielä juoksin aamuyöllä portaikoissa, osui joskus käsiin ryppyinen, vähän revennyt tai kirjava lehti. Sellaista en kyllä kehdannut luukkuun laittaa. Jakajatkin lienevät erilaisia, mutta asiakas kuitenkin maksaa lehdestään..