lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kivistä

Mieleeni juolahti hyvä idea: otetaan uudesta myssystäni kuvat sauvakävelylenkillä Myllypuron komeilla kallioilla. Niin tehtiinkin, mutta itsekritiikki iski kuvia katsoessa. Naamani on ihan hikinen, ja kotona selvisi, että minulla on pari kymmenystä kuumetta, joten mukana oli myös tuskanhikeä. Joten luvassa on sensuroituja kuvia.

Rinsessa2

Rinsessa-myssy
  • Ohje: Siren ohje Ullassa 3/08
  • Lanka: SWTC Karaoke (50 % soijasilkkiä, 50 % villaa, 50 g = 100 m), väri 292 Tobaco
  • Langankulutus: 85 g
  • Puikot: 3,25 mm
  • Aloitettu: 6.4.2009
  • Valmistunut: 24.4.2009
Rinsessa3

Ostin langat Tampereen Kädentaidoista viime marraskuussa. Vähän kyllä järkytyin kotona värinimen huomattuani, että tupakkia tuli ostettua. Koska lanka oli paksumpaa kuin ohjeessa, minulla oli alussa 90 s. Pidin ohjeessa erityisesti siitä, että lisäykset ja kavennukset limittäyivät kauniisti kuvioon. Tämä oli ensikosketukseni soijalankaan, enkä ole varma, tykkäänkö. Pinta näyttää jo uutena valmiiksi kuluneelta, mutta se saattaa kuulua langan luonteeseen. Lanka meni pahoille kierteille neulottaessa ja kerran niin pahaan solmuun, että sakset piti ottaa esille. Katsotaan käytössä - toivottavasti vasta syksyllä - millaiseksi lanka paljastuu.

Rinsessa1

Minulle sattui viikolla pieni vahinko. Juttu juontaa juurensa siitä, että mies sai uudesta työpaikastaan lahjuksena Kirkon ulkomaanavun takin. Vaate on kirkas omenanvihreä (tai mikä värin nimi nyt sitten onkaan) ja se näytti minusta aika räikeältä. Kun takki on muutaman kuukauden roikkunut naulakossa, silmät tottuivat, ja väri rupesi kiehtomaan. Maanantaina lainasin takkia Tampereen reissulle. Menin paluujunan lähtöä odotellessa Tampereen Sokoksen yläkertaan talousosastolle katsomaan, olisiko siellä pääsiäistavaroita alennuksessa (ei tarvinne erikseen kertoa, mistä erityisesti olin kiinnostunut). Ei ollut, mutta lankaa oli. Herneenvihreää (tai mikä värin nimi nyt sitten onkaan) ja leijonankeltaista (tai mikä jne.) Isoveljeä 2,50 e/kerä. Olin katsellut tuota Isoveljeä jo hamsterikuun aikaan, mutta tietenkin hillitsin himoni silloin. Nyt ei ollut mitään ulkoista painetta, ja koska minulla oli päälläni takki, joka rimmasi täydellisesti langan väriin, päädyin nappaamaan kokonaisen kilon paketin lankaa.


Katumusharjoituksena laitoin Huuto.netiin kahdesta neuleesta tähteeksi jäänyttä lankaa sekä kaksi lehteä.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Sormet - Fingers

En ole sormikkaiden ystävä. Näennäisesti on näppärää, kun sormet ovat erillään, mutta silti ne ovat minusta kömpelö asuste. Labratöissä jouduin käyttämään suojakäsineitä, ja siellä niihin tympäännyin lopullisesti. S-koon hanskat olivat himpun verran liian pienet, joten ne saattoivat repeytyä (jos koeputkissa on verta, bakteeriliuosta, karsinogeenista reagenssia tai jotain muuta antiterveysvaikutteista ainetta, ei ole kauhean kiva, jos hanskat hajoavat). M-koko taas oli liian iso, ja varsinkin 0,5 ml:n vetoisten tiukkakorkkisten eppendorf-putkien käsittely oli tosi tumpeloa. Onkohan kirurgeilla jotain parempilaatuisia hanskoja, koska en noilla meidän käyttämillämme kuvittelisi niitä hommia tehtävän?

Villasormikkaatkin (kaupan) ovat olleet minusta kömpelyyden huippu. Joku sitten kehui, että itse neulomalla saa istuvammat käsineet, joten viimein rohkaistuin kokeilemaan. Koulussa neuloimme kyllä kynsikkäät, kirjoneuletta kämmenosaan, ja olisi niistä saanut tehdä ihan sormikkaatkin, mutta sormien vääntäminen sukkapuikoilla ei ollut kivaa. Kukaanhan ei tiennyt mitään taikalenkistä.

Hanskat1

Sormikkat/Gloves
  • Ohje/Pattern: Garnstudio (in English)
  • Lanka/Yarn: Lana Grossa Meilenweit (75 % villa/wool, 25 % polyamidi/6, 100 g = 420 m), väri/colour 3522
  • Langankulutus/How much: 60 g
  • Puikot/Needles: 2 mm
  • Aloitettu/Started: 17.3.2009
  • Valmistunut/Finished: 16.4.2009

Garnstudion tyyliin ohje oli näennäisesti ihan kunnollinen, mutta pientä häikkää siinä kumminkin oli. Ohjeen silmakkamäärillä kämmenestä tuli liian iso, mutta sormista olisi tullut tosi tiukat. Mielestäni minulla on ihan sopusuhtainen käsi, sormet itse asiassa tosi kapeat, joten ohjeeseen päin osoittaisin syyttävän sormen(!). Lisäksi ohjeen mukaan eniten silmukoita olisi tullut etusormeen, mutta kyllä ainakin minulla keskari on peukun jälkeen paksuin sormi. Lisäsin siis 2 silmukkaa sormiin, paitsi etusormesta vähensin yhden, mutta kämmentä en ruvennut purkamaan.

Sormikkaiden neulominen oli ohjesekoilun lisäksi ahdistavaa myös lukuisten langanpätkien ja apulankojen vuoksi. Ei siis tullut erittäin hyvää eikä täydellistä, mutta ehkä joskus pitää karaistua yrittämään uudelleen. Lanka oli kyllä erittäin hyvää, napakkaa ja helppoa neulottavaa. Ainoastaan valkoiset raidat olisi saanut jättää pois, sillä vihreänruskea pinta olisi yksinään ollut täydellistä.

Talk to the hand! (Tässä tyylikkäämpi variaatio teemasta.)

Hanskat2

My first gloves. (This was a brief summary in English.)

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Nousi - Risen


Kristus nousi kuolleista!
Christ is risen!

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Hilettä

Tämänvuotiset pääsiäiskortit eivät oikein ole minun tyylisiäni. Mutta taannoin on tullut pääsiäisaiheinen 3D-vihko hankittua ja hamstrattua CD:tä, joten päätin käyttää molemmat pois kuleksimasta. Tosin kumpaakin lajiketta vielä jäi. Tipukuvissa oli niin monta kerrosta, että sain jaettua niitä kahteen korttiin. Kun nyt sitten ällösöpöstelemään ryhdyin, kruunasin koko komeuden kunnon glitteriannoksella.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Aurinkoa - Sunny

Kun ei luonto tarjoile aurinkoa, sitä on luotava itse.

It has been cloudy so I created sun myself.

Aurinkohuivi2

Aurinkohuivi
  • Ohje/Pattern: Virkun kukkahuivi/Virkku's Flower Scarf
  • Lanka/Yarn: Idena Silkegarn (100 % silkki/silk, 50 g = 95 m), väri/colour 038
  • Langankulutus/How much: 150 g
  • Koukku/Hook: 3,5 mm
  • Aloitettu/Started: 3.3.2009
  • Valmistunut/Finished: 3.4.2009
Vaikka Virkku onkin nimennyt suunnitelmansa kukkahuiviksi, minusta siinä oli selvästi aurinkoja. Lanka on pikkujoululahja Caritalta. Pari fibaa tuli tehtyä, kun en muistanut aina kiinnittää "säteitä" edelliseen aurinkoon. Ajattelin ommella ne lopuksi kiinni, mutta unohdin jättää sitä varten lankaa, joten olkoon nyt sitten kädenjälki näkyvissä.

Although Virkku has named her design as a Flower Scarf I think the semicircles are suns. The yarn I got from Carita at the knitters' Christmas party.

Aurinkohuivi1

Minulla on ollut niin laiska ja saamaton -olo (muistattehan sen huomiota herättäneen työpaikkailmoituksen), että olen tosi ylpeä esitellessäni toisenkin valmistuneen työn.

Laceribbon3

Lace Ribbon Scarf
  • Ohje/Pattern: Knitty Spring 2008, 35 s/sts
  • Lanka/Yarn: Mokkasukka (75 % villa/wool, 25 % polyamidi/e, 100 g = 420 m), väri/colour Musta Dahlia
  • Langankulutus/How much: 100 g
  • Puikot/Needles: 2 mm
  • Aloitettu/Started: 5.3.2009
  • Valmistunut/Finished: 3.4.2009
Ensimmäinen Lace Ribbonini oli lyhyempi kuin odotin. Halusin huivin jonka saa kaulan ympäri monenmonituista kertaa ja tämän yksilön saa. Malli on yksinkertainen, mutta koska lisäysten paikka muuttuu muutaman kerroksen välein, työssä riittää sopivasti mielenkiintoa. Huivi onkin ollut minulla neuletapaamis- ja junareissutyönä. Mokkasukkaan tämä oli ensikosketukseni. Mukavaahan lanka oli neuloa, mutta siinä oli tosi pitkiä kuituja, jotka jäivät törröttämään. Toinenkin Mokkasukkavyyhti odottaa varastossa, mutta en taida raaskia tehdä siitäkään sukkia, kun saan sukat nopeasti rikki, mutta olen laiska parsimaan.

My first Lace Ribbon was shorter than I expected. I wanted a long scarf which can be wrapped many times around the neck and this is it. The pattern is simple but not boring anyway. It was perfect for knitting groups and train journeys.

Laceribbon2

Hesarin kuukausiiitteessä oli juttu siitä, miten paljon ihmisillä on kenkiä. Siinä varoiteltiin, että niitä on todennäköisesti yli 40 paria. Voin osoittaa arvion vääräksi. Minulla on 16 paria kenkiä. Kuvasta puuttuvat korjattavana olevat saappaat, varastossa olevat monot ja yhdet kesäkengät, joiden sijainnista ei ole aavistustakaan.

Toivon kuitenkin, etteivät hesarilaiset keksi ruveta kyselemään, paljonko minulla on lankaa.

In the newspaper Helsingin Sanomat was an article about how much we have shoes. It was said that the amount is probably over 40 pairs. Well, I have 16 pairs. Three pairs is missing in the picture: one is getting fixed, ski boots are in storage and one pair of summer shoes is who knows where. However, I hope that Helsingin Sanomat won't ask how much yarn I have.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Pupismi - Bunnyism

Teija tarjoili minulle tunnustuksen. Kiitän suuresti! Tavalliseen tapaan en jaa kellekään erityisesti, vaan palkinto menee kaikille lukijoilleni.
I got an award from Teija. Thanks! As usual, I give it forward to all my readers.


Keisarin uudet vaatteet tarjoili uusia blogipohjia, joiden joukossa oli pupuinen yksilö. Kaisa vinkkasi minulle pohjasta; on se hyvä, että minusta pidetään huolta! Pohja oli kuitenkin vähän liian keltainen ja ainakin minun koneellani osa pupuista rajautui pois, joten en ottanut sitä, vaan toisen pupustuksen blogiani komistamaan. En ole kovinkaan innokas vaihtamaan blogipohjia, Vuodatuksen blogissa en tehnyt sitä kertaakaan, joten varsin historiallista tapausta olette nyt todistamassa. :)

Keisarin uudet vaattet (The Emperor's New Clothes) has created new spring backrounds, including a bunny one. Kaisa hinted me about it - how lovely that people take care of me! The backround was, however, too yellow for me but there was a more suitable bunny backround. I seldom use to change the backround - with my former blog I never did it - so this is a historic moment. :)

Perinteisiini kuuluu myös, että kun käsitöistä ei ole kertomista, on korvikkeena pupustelua. Niin myös tällä kertaa: suosikkikuviani Flickristä. Kuvaa klikkaamalla pääsee valikkoon, jonka kautta taas voi katsoa kuvat alkuperäisinä (jostain syystä osalle kuvista ei tullut kuitenkaan linkkejä). Nauttikaa ja söpöstelkää!

I don't have any crafts to show. So it's time for bunny mania! Here are some of my favourites in Flickr. Enjoy!